perjantai 23. elokuuta 2013

Kurpitsatalo

Yleensähän kirjoittelen muodista ja kauneudesta, mutta tänään sattui jotain aivan muuta, mistä oli pakko kertoa muillekin.
Eksyin keskelle Tampereen Tahmelaan ja sieltä löytyi paikka nimeltä Kurpitsatalo. Itsehän olen siis syntyperäinen tamperelainen ja vaikka ko. kaupungissa yli 20 vuotta asustelin en tiennyt tästä paikasta mitään!

Tätä keltaista taloa järven rannalla ei voi olla huomaamatta. Talossa toimii ihana pieni kahvila, sieltä saa vuokrata veneen järvelle ja lisäksi siellä järjestetään lauluhetkiä, runoiltoja yms. Hyvin mielenkiintoinen paikka, pakko myöntää :)




Tämän kyltin bongasin hiekkatieltä ja kylttiä seuraamalla löytyi paikka.




Kurpitsatalon tarjottavat kuulostivat houkutelevilta, eivätkä hinnatkaan saaneet pyörtymään.


Olimme liikenteessä mini me:n kanssa.









Talo oli sisältä vallan kodikas, kakluuni uuneineen ja puulattioineen. Kahvia tarjoiltiin ihanista ruusukupeista ja kotitekoiset piirakat ja leivokset veivät kielen menessään. Henkilökunta oli aivan ihanaa ja ystävällistä.





Herkuttelimme kesäkurpitsa leivoksilla, jotka oli koristeltu syötävillä kehäkukan lehdillä.

Omenapiirakkaa ja suppilovahvero-kasvis pasteijaakin oli pakko maistaa. Nam!



Leivonnassa käytettävät kukat, kasvikset ja hedelmät ovat talon omalta pihalta ja kasvimaalta.


Kahvin, mehun ja herkut nautimme ihanassa pihassa. Pihalla oli esiintymislava ja talon takana kasvoi omenapuita sekä kasvimaa, jossa viljellään luomukasviksia.





Kurpitsatalolla on lähiruokatori kesäperjantaisin. Sieltä voi ostaa talon omalla kasvimaalla kasvatettuja kasviksia sopu hintaan.





Tässä on kyllä todellista luomu ja lähiruokaa. Eikä ole ylihinnoiteltu, kuten useissa ruokakaupoissa.



Torilta löytyi myös hunajaa, teetä, leipää jne..



Olin erittäin positiivisesti yllättynyt torin ja talon hinnoista. Mielestäni luomuruoka on hyvin usein hintavaa monessa ruokakaupassa ja näin sitten oletin, että täälläkin kurkut maksaisivat 10€ kilolta, mutta ei :)









Teet oli pakattu somiin pikku pusseihin ja purkkeihin.





Luomuruokien keskeltä löytyi myös ihania käsintehtyjä koruja.






Mikäli eksyt Tampereelle, suosittelen ehdottomasti vierailua Kurpitsatalolla. Lapsille löytyy ihana seikkailupuisto taloa vastapäätä, siitä seuraavassa postauksessa. Lisää tietoa talon historiasta ja toiminnasta löydät täältä.
Kurpitsatalolta voi myös vuokrata oman kasvimaan. Aikamoista, vai mitä?
Osoite on Isolähteenkatu 2, Tampere.
Onko kukaan teistä käynyt täällä aiemmin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti